keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

NUTS Pallas - Hetta 55K

Tapahtumasta on jo kulunut neljä päivää, Kisan aikana ja näinä menneinä päivinä fiilikset on vaihdelleet laidasta laitaan.
Ehkäpä kuitenkin on syytä palata ajassa hieman taaksepäin. 
Viime syksystä asti olen kärsinyt akillesjänteen jonkin asteisesta tulehdus-/ kiputilasta.
Nämä saivat alkunsa hieman liian innokkaasti aloitetusta mäkiharjoittelusta.
Vielä alkutalvesta juoksemaan pystyi varsin hyvin, mutta kivun yltyessä oli juoksua vähennettävä.
Vielä kun keväällä sain riesakseni alaselän kipuja, alkoi harjoittelu olemaan jo varsin vähäistä.
Viimevuoden HCM meni vielä 3.30 aikaan joten tuosta on kunto sitten tullut varsin lujaa alaspäin.
Voin tästä syyttää vain itseäni, en ole koskaan ollut innokas korvaavien harjoitteiden tekijä.
Edellinen pitkälenkki löytyy helmikuun 19. päivältä... joitain ajallisesti pidempiä kävelylenkkejä löytyy myös noilta ajankohdilta.
Selkäkipujen takia olen myös yrittänyt vaihtaa askellustani enemmän päkiävoittoiseksi ja näiltä tiimoilta kesän juossut lyhyitä lenkkejä avojaloin ja sandaaleilla.
Ihme sinänsä, nämä ei juurikaan ole pahentaneet akillekseni tilaa, vaan vähitellen niiden tila on parantunut.

Siirrytäänpä nyt kuitenkin itse asiaan!
Saavuimme perheen kanssa Ylläksen Kelomajoille jo torstaina, sillä vaimolla oli oma juoksunsa edessä jo perjantaina. 30km juoksu saateltiin matkaan sateen ja ukkosmyräkän hieman laannuttua.
Siinä lähtöä katsellessa alkoi omakin kisafiilis ja myös jännitys nousemaan!
Perjantaina paikalle saapui myös kaverini Kimmo ystävänsä kanssa. Tarkoitus oli Kimmon kanssa juosta yhdessä tuo 55km.n matka.

Seuraavan yön sain nukuttua ihan mukavasti ja kellon herättäessä tunsin oloni varsin hyväksi.
Kisavarusteet pakkasin UD.n SJ ultravestiin, mikä oli juuri sopivan kokoinen pakollisille ja muuten tarpeelliseksi katsomilleni varusteille.
Kimmon kaveri kyyditsi meidät Pallakselle kisan lähtöalueelle. Tuonne tuli myös perheeni kannustamaan isää koitokseen.
Lähettäjän vielä kyykytettyä meitä juoksijoita lähtöaallolla, pääsimme viimein matkaan.
Ylämäkeen kävellessä oli mukava purkaa omaa jännitystä höpöttelemällä levottomia muille juoksijoille.
Viimein mäen selkä taittui ja pääsimme nautiskelemaan hienoista maisemista!
Vaikka en aivan märkäkorvainen enään olekkaan juoksijana, niin silti astuin pahimpaan miinaan, minkä itselleen voi asettaa!
 Endopöllyissään tuli juostua itselle aivan liian kovaa vauhtia, samalla alamäkiosuus vei mennessään ja hakkasi reisiä rikki.
Noin kymmenen kilsan jälkeen totesin, että vaikeuksia tulee olemaan edessä. Hieman vauhtia himmailin, mutta vahinko oli jo tapahtunut...
Tasaisilla pystyin kyllä juoksemaan jotenkin, vaikka jo tässä vaiheessa tekikin mieli alkaa kävely.
Ylämäet oli alunperinkin tarkoitus kävellä ja niissä eteneminen tuntui jopa helpommalta.
Noh, eipä tässä olisikaan enään kuin reilu maratonin verran matkaa taiteltavana 😊

Viellä ensimmäisellä juotolla Hannukurulla näin Kimmon, jota olin jo kehoittanut jatkamaan omaa vauhtiaan. Tuon jälkeen miestä ei enään näkynytkään, kuin vasta vähän ennen maalia ja tuolloinkin jo suihkun raikkaana siviilit päällä!

Tuolla huollolla viivyin kauan, matkaan minut siittä sai vain häpeän tunne siitä, että alkumatkasta ohittamiani juoksijoita alkoi valumaan NUTS.in herkkupöytien ääreen.
Hieman pystyin vielä juoksemaan, mutta väliin oli aina pakko kävellä myös tasaisella.
Vähitellen voimat hiipuivat niin, että siirryin kokonaan kävelyyn.
Tuossa vaiheessa olikin sitten jo aikaa katsella ja kuvata maisemia, niissä ihailtavaa todella riitti!
Mikäli olisimme juosseet jossain asfalttiviidakossa, olisi matkanteko ollut yhtä tuskaa, nyt kuitenkin tunsin suurta kiitollisuutta siittä, että olen terve ja sain olla muiden juoksijoiden mukana taittamassa matkaa.
Noin 30Km.n kohdilla tapahtui edellä juosseelle miehelle ikävä kompastuminen. Hänen olkapäänsä osui lennosta tunturiin ja myöhemmin varmistui, että olkapää oli mennyt sijoiltaan.
Koska oma juoksuni oli jo kävelyä, tarjouduin jäämään hänelle kaveriksi ja jeesailemaan matkalla seuraavalle juotolle, jonne oli vielä yli 10km matkaa. 
Omat vaivat tuntui mitättömiltä kaverin taistelua seuratessa. Pyhäkeron ylitys tuntui pitkältä, kaverin puolesta harmitti aikalailla.
Onneksi Pahtavaaran huolto tuli viimein vastaan ja kaveri saatiin auton kyytiin.

Vanha harmaa susi...(Epätoivoa katseessa?)

Sen verran voimat palautuivat, että hiekkatieosuuden juoksin kokonaan ja vielä osan asfaltti tiestäkin, mutta sitten yllätti polvikipu! En tiedä johtuiko kestopäällysteestä vai mistä, mutta pakko oli jälleen kävellä. Korpesi!
Pariin otteeseen yritin juoksua, sillä kuulin takanani lähestyviä ääniä joiden tiesin kuuluvan hiekkatiellä ohittamilleni kanssajuoksijoille. Polvi vaan ei enään kestänyt ja iloisesti höpötelleet juoksijat pyyhälsivät ohitse.
Tuo Hettaan vievä tie tuntui kestävän ikuisuuden, vertailin sitä kotiseutuni tuttuihin reitteihin, eihän tästä ole enään mitään, saman verran kuin vanhalta kyläkaupalta kotiin.... En onnistunut huijjaamaan itseäni.
Sitten viimein näin Kimmon vastassa. Vaikka olin turhautunut, niin Kimmon kannustus ja maalista jo kuuluvat äänet sai minut vielä kerran yrittämään juoksua ja onneksi se taas onnistui, sain juosta maaliin!
Viimein punainen matto ja helpottava maaliviiva.... Tyhjää... Päässä ei oikein toiminut mikään, ei oikein tajua, mitä tässä pitäisi tehdä- En kai mää vaan pyörry tähän?!
Hoipertelin keitolle ja sain taas todellisuudesta kiinni. Muiden kanssa ajatusten vaihtoa tapahtumasta ja vielä vaappuminen suihkuun. 

Aikaan 9.09 en ole alkuunkaan tyytyväinen, vaikka tiedostan, että parempaankin olisi ollut mahdollisuus viisaammalla juoksulla.

Nyt siis istuskelen kotona ja koitan jäsennellä ajatuksiani siitä, mitä aion tulevaisuudessa tehdä. Ennen kaikkea mitä on tehtävä toisin, jotta tällainen kyykkäys ei enään toistuisi.
Jalat on edelleen hieman arat ja mäkäräisten syömät.
Ajatukset palaa ajoittain sinne tunturiin, välillä iskee huonommat fiilikset muista juoksuun liittyvistä asioista... No, onneksi tässä on vielä kesälomaa muutama päivä jäljellä. Ehkäpä pääsen vielä juoksuharjoittelun reunaan kiinni!

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea, kiitos myös kaikille kannustavista kommenteista somen syövereissä!



Mäkäräisten ruokia lepuuttamassa =)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti