keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Auts töks töks.

Niin Se aika vaan rientää ja minä en saa itseäni niskasta kiinni.
Anteeksiantamatonta laiskottelua jo pidemmän aikaa...
Juoksu tökkii pahemman kerran, ei vaan jaksa enää innostua. Koirille syötetään pahan makuisia lääkkeitä piilottamalla ne herkkujen sekaan. Vähän samalla tapaa olen huijannut itseni juoksemaan käymällä suunnistamassa.
Olen tainnut mainita aiemmin näistä mun kartanlukutaidoistani 😉
Suunnistus on kyllä hieno laji ja olisi niiiin hienoa, kun osaisi suunnistaa. Vaimohan on hyvä suunnistaja ja ja ja hän voittaisi mut mennen tullen, jos samalle radalle lähdettäisiin.
Jalalla olen kyllä nopeampi, mutta tässäpä ehkä on juuri Se suurin kompastuskivi, minkä ylitse se jalka ei nouse!
Olisi järkevää juosta maltilla siten, että pysyy varmasti kartalla!
Viime iltarasteilla olin eläkeläisten ja lasten radalla (c) kokeilemassa taitojani. Kolme ekaa rastiväliä oli paljolti juoksujollotusta ja olinkin väliajoissa sarjani nopein, mutta sitten tuli väli jolla piti suunnistaa oikeasti ja heti notkahdin toiseksiviimeiseksi 😐 ihan uskomatonta toilailua. Onneksi oli tuttu maasto, niin ei päässyt pahemmin eksymään.
Suunnistusta ei saa nyt unohtaa, pidetään ohjelmassa.
Rullaluistimilla olen käynyt tekemässä tasatyöntölenkkiä, jotta talvella olis sitten kädet valmiimpia hiihtoon. Samasta syystä pitäis käydä rautoja kolistelemassa. Se vaan on niin kaukana mun mukavuus alueelta...
No kyllähän sitä juoksuakin pitäis tehdä, vaikka väkisin, jos se sitten loksahtaakin uomiinsa eikä enää tökkis.

2 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen kun ei vaan suju/innosta/lähde!
    Ensimmäisenä mieleen tulee sovitut yhteislenkit, joilta ei vaan kehtaa jäädä pois. Tarvis varmaan koittaa kasata porukkaa ja aloittaa tämmöiset kollektiiviset pakkojuoksulenkit:)

    VastaaPoista