sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hiljalleen kohti uutta kautta

Alkaa oleen ylimenokausi pikku hiljaa takana päin ja on aika suunnitella uutta kautta.
En mitään tarkkaa ohjelmaa ala laatimaan, mutta jotain suuntaviivoja kuitenkin on hyvä vedellä.
Tässä kaudessa ei paljoa opittavaa ole ollut, ainoastaan havainto- jotta ei se juoksukunto ihan helpolla
katoa jos harrastelee muitakin lajeja.
Tää on tärkeä pointti harjoittelun mielekkyyden ja sitä kautta jaksamisen kannalta.
Viime talvena tuli jo jonkin verran hiihdeltyä ja ajattelin tänä talvena, jos sellainen suinkaan tulee, jatkaa
samoilla linjoilla. Kuitenkin niin että pääpaino vois selkeesti olla hiihdossa ja juoksua sitten olis vaikka
parina kertana viikossa.
Kunhan ensin pääsee vaiheeseen jossa harjoittelun lisääminen ilman kahta harjoitus kertaa/ päivä alkaa
tuottamaan vaikeuksia, niin otan mukaan yhdistelmäreenejä. Vaihtoehtoina hiihto ja juoksu. Juoksu ja maastopyöräily. Pyöräily ja hiihto kombinaatio on ehkä hieman hankalampi toteuttaa, mutta katsotaan
nyt jos senkin sais onnistumaan.
Tehot aion pitää matalina aina pahimman pakkaskauden ylitse asti. Jos tulee lähdettyä joskus halliin, niin
siellä niitä tehoja vois lisäillä.
Mukana täytyy pitää myös lihaskuntoharjoittelu punttisalilla. Tämän kesän salikäynneistä oli selvästi hyötyä
syksyn juoksuihin !

Niin ja onnisuisko tämä maltillinen harjoitusmäärien lisääminen tällä kaudella ? Veikkaan että ei onnistu, mutta kokeillaan =)

Tänään kävin hiipimässä vajaan kuuden kilsan lenkin 6:12/km vauhdilla ja 135avg sykkeillä mukavaa oli !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti